Salolaiset lähiruuantuottajat tarjoavat taatusti kotimaiset ainekset juhlapöytääsi.
SaloFood-tuotteita löydät helposti hakukoneesta, torilta ja kaupoista. Tunnistat ne SaloFood-merkistä.
2 dl rahkaa
2 dl kermaa
½ purkkia Meritalon tyrnihilloa
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se rahkan ja hillon kanssa sekaisin. Jos haluat rahkasta vahvemman makuista, laita sekaan enemmän hilloa. Raasta päälle vaikka suklaa lastuja ja helppo jälkiruoka on valmis tai voit syödä sen vaikka välipalaksi.
Tyrnikiisseli
½ l vettä
1 dl Meritalon tyrnimehua
3 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria
Laita vesi, tyrnimehu, perunajauho ja sokeri kattilaan. Kuumenna, koko ajan sekoittaen, niin kauan kunnes keitos kuplii. Kaada kiisseli kulhoon ja ripottele päälle sokeria, jottei se kuoretu.
Leikkaa 26-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele pohja ja reunat kevyesti rasvalla.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä vähintään 10 minuuttia. Sulata rasva ja sekoita keksimurskan joukkoon. Painele seos kakkupohjaksi vuokaan. Säilytä jääkaapissa kakun tekemisen ajan.
Sulata suklaa, sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki.
Vatkaa kermahyvin pehmeäksi vaahdoksi sokerin kanssa.
Lisää vaahtoon vatkaimella kevyesti sekoittaen jogurtti, hillo ja sulanut suklaa.
Kiehauta laimennettu sitruunamehu ja sulata puristellut liivatteet nesteeseen. Jäähdytä haaleaksi. Sekoita liivateseos lopuksi kermaseokseen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
Liota liivatteita kiillettä varten kylmässä vedessä 10 minuuttia. Kiehauta laimennettu sitruunamehu ja sulata puristellut liivatteet sekaan. Jäähdytä 20 minuuttia. Tarkista maku. Kiille saa olla hieman kirpeän makuinen. Jos seos ehtii hyytyä liikaa, voit notkistaa sen uudelleen kuumentamalla.Kaada kiille hyytyneen kakun päälle ja anna hyytyä vielä jääkaapissa vähintään pari tuntia.