1½kg paistilihaa
2dl puolukoita
3rkl suolaa
1rkl vastajauhettua mustapippuria
2rkl hunajaa tai siirappia
1½dl rypsiöljyä
2rkl hienonnettua rosmariinia
Puhdista ja kuivaa paisti. Murskaa puolukoita hieman survimella ja sekoita joukkoon muut ainekset. Hiero seos paistin pintaan. Laita paisti muovipussiin ja sido pussi tiukasti kiinni. Anna sen marinoitua jääkaapissa vuorokauden ajan.
Ota paisti huoneenlämpöön vähintään kaksi tuntia ennen paistamista. Pyyhi paistin pinnasta liika marinadi pois ja kuivaa liha talouspaperilla. Ruskista paistin pinnat kuumassa pannussa. Nosta paisti uunivuokaan. Pistä lihan paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari ja paista 125C asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpö on 60 astetta. Ota paisti uunista ja hiero pintaan jauhettua merisuolaa ja mustapippuria. Kääri lihan ensin voipaperiin ja sitten folioon. Anna vetäytyä vähintään tunnin verran huoneenlämmössä. Leikkaa sitten paistista ohuita viipaleita ja tarjoa esim. puolukkahyytelön ja juuresten kera.
Vaniljalla, konjakilla ja katajanmarjoilla maustettu puolukkahyytelö
400g puolukoita
7dl vettä
1 vaniljatanko
1rkl katajanmarjoja
½dl konjakkia
5dl hillosokeria
Mittaa kattilaan puolukat, vesi, halkaistu vaniljatanko ja hieman rikotut katajanmarjat. Keitä 15-20min. Nosta kattila liedeltä, siivilöi mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja konjakki. Kuumenna ja keitä noin 10min. Tiputa seosta jääkaapissa olleelle lautaselle ja laita lautanen hetkeksi takaisin jääkaappiin. Jos hyytelö hyytyy lautaselle, seos on valmista, jatka muutoin keittämistä vielä noin 5 min ja kokeile uudelleen. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hetki. Laita seos huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin. Säilytä viileässä.
Lataa tulostettava resepti tästä.
|